Kaleva uutisoi muun median tavoin kouluterveyskyselyn tuloksia koulukiusaamisesta. Toive, ei puhuta enää kiusaamisesta. Puhutaan koulu väkivallasta, kaveri väkivallasta tai väkivallasta lasten tai nuorten kesken. Vakavasta asiasta pitää puhua omana vakavana itsenään ei vesitettynä light versiona. Väkivallan tekoja voidaan käsitellä myös lakien mukaan selkeästi rangaistavina tekoina. Kiusaaminen on huomattavasti epämääräisempää ja vaikeammin arvioitavissa.Fyysinen väkivalta lasten ja nuorten kesken on ollut viime päivinä paljon esillä. Valitettavasti tästä asiasta riittäisi uusia raflaavia otsikoita päivittäin. On hyvä muistaa, että 99,99% tapauksista ei päädy otsikoihin.Henkinen väkivalta ei näy otsikoissa juuri koskaan. Haukkuminen, nimittely, mustamaalaaminen tai muut sanalliset viiltelyt eivät ylitä uutiskynnystä vaikka niiden vaikutus on todella merkittävää. Kun lapsi tai nuori toistuvasti kuulee olevansa idiootti, ruma, tyhmä jne. hän alkaa uskoa olevansa sellainen. Ne ”läpällä” heitetty sanat muokkaavat kuulijansa minäkuvaa ja itsetuntoa. Sydäntäni rakastaa joka kerta, kun ihmiseltä on henkisellä väkivallalla riistetty luottamus itseen ja omiin mahdollisuuksiin sekä tulevaisuuteen ja toivoon. Ei uskalla tai osaa unelmoida, toivoa mitään ei näe vaihtoehtoja Meidän aikuisten pitää puuttua sanoilla satuttamiseen välittömästi ja joka kerta kun sitä kuulemme. Kuulemme siitä vain jäävuoren huipun. Muun ajan lapsi tai nuori joutuu pärjäämään niillä minäkuvan rippeillä mitä hänellä on. Presitentti Niinistön toive vanhemmille on kysyä lapsiltaan – Miksi tahtoo toiselle pahaa? Aikuisten puheen perusteella samaan kysymykseen voisi vastata myös jokainen aikuinen itse.
Teksti on julkaistu alunperin sanomalehti Kalevan mielipidepalstalla 2020